Treenibunkkeri » Historia
   

Historia


Historiikkia päivitän pikkuhiljaa alusta nykypäivään…kaikki alkoi jo vuodesta 1995

 

1995

”Treeniurani alkoi Lieksassa vuonna 1995. Paikkana toimi vanhempieni kylmä kellari, paikka josta sain myös idean tähän Bunkkeri-sivustooni. Paikka muistuttaa karua bunkkeria, jossa on betonilattia, betonikatto ja betoniseinät. Tuota tilaa koristelimme veljeni ja muutaman kaverini kanssa erilaisilla jääkiekkoon liittyvillä julisteilla ja viireillä. NHL ja SM-liiga olivat kova sana ja alkuajan punttien nosto olikin vain oheisharjoittelua jääkiekkoilua varten. ”Laitteet” olivat paikkaan sopivat. Veljeni yläasteella tekemä penkkipunnerruspenkki, 8kg;n kapea rautatanko ja noin 70kiloa vinyylipainoja.

HPIM1751

Kellarin Body center Lieksassa. Kuva vuodelta 2004.

Olin tuohon aikaan erittäin kevytrakenteinen juniori. Pituuskasvu oli lopusuoralla ja painoa noin 50 kiloa. Rasvattomuus oli vaivana ja keveydestäni oli haittaa myös jääkiekossa. Voimaa ja painoa oli saatava lisää, se oli tavoite ja sen takia treenasimme. Treenattiin ihan alussa yhdessä veljeni Tuomaksen kanssa. Tuomas oli selvästi painavempi kuin minä ja myös voimaa löytyi enemmän. Tuomas olikin minulle ihan ensimmäinen esikuva. Penkkipunnerruspainoissa tulin perässä, mutta ainakin omasta mielestäni saavutinkin Tuomasta pikkuhiljaa ja se motivoi aina menemään kylmään kellariin, yhä useammin ja useammin.

Muistelen, että alussa treenimme koostui lähes ainoastaan hauiskäännöstä, penkkipunnerruksesta, jalkakyykystä ja vatsaharjoitteista. Liikkeet olivat lähinnä sellaisia, joita olimme oppineet jääkiekon kautta kesäharjoituksista. Lisäksi kesäharjoituksissa oli testit ainakin penkissä ja jalkakyykyssä, joten niissä piti tietenkin pyrkiä kehittymään ja olemaan kovempi, kuin seurakaverit. Toinen suuri motivaation lähde oli silloin paras kaverini Mikko Kärki. Hän oli aivan huippulahjakas voimaominaisuuksiltaan ja jo luonnostaan ikäisekseen erittäin lihaksikas. Sellaisen fysiikan halusi itsekin saavuttaa ja se motivoi KOVAA. Mikko pelasi myös jääkiekkoa ja kävi samoissa kesäharjoituksissa Pankakosken pienellä kyläsalilla. Hän pisti aina tiskiin sellaiset tulokset, että niitä päivitteli joka jamppa. Itse en kuitenkaan noista lannistunut, kuten joistakin saattoi sen päätellä. Itse ajattelin asian niin, että jos Mikko tuohon pystyy, niin joskus siihen pystyn kyllä itsekin, kunhan vaan treenaan kovaa, enkä anna periksi. Penkkipunnerruksessa nostin ihan alussa noin 30kg ja vuoden treenien jälkeen sain ylös jo puolet enemmän 60kg. Tällaiset ovat muistot ensimmäiseltä vuodelta.

1996

Ensimmäisen vuoden kuntoilujen jälkeen huomasin, että asuinseudullamme Iljanniemessä oli useampikin salitreenistä kiinnostunut henkilö. Tuohon aikaan voima kiinnosti nuoria ja varmasti syyt tuohon olivat moninaiset. Osa harjoitteli punteilla muita lajeja tukeakseen ja osa taas haki fyysistä pelotetta illanviettoihin Lieksan kaduille. Aloimmekin treenaamaan yhdessä Teron, Jukan ja Jarmon kanssa. Silloin tällöin treeneissä olivat mukana myös Tomi ja Mikko L. Tämä oli myös yläasteen ysiluokan aikaa, jolloin koulussa aloitettiin liikuntatuntien yhteydessä penkkipunnerrustestit. Noihin me kaikki samanikäiset kaverukset reenattiin ja niissä oli välillä ihan kunnon kilpailemisen meininki! Testien jälkeen välitunneilla oli ykköspuheenaiheena se, kuka nosti eniten ja kuka nosti minkäkin verran. Mahtavaa, että tuollaisia testejä Pekka Parviainen järjesti. En tiedä onko nykyään vielä tällaista toimintaa edes olemassa.

Tähän aikaan taistelin itse siellä kärjen takana. Penkkipunnerrus oli edelleen siellä 60-70 kilon lukemissa. Oma paino oli kuitenkin selvästi nousussa, koska olin lisännyt selvästi syömistäni. Muistan myös, että tuohon aikaan ruokahaluni oli aivan tolkuton. Joskus kotonakin kävi niin, että otin lautaselle niin paljon perunaa ja jauhelihakastiketta korkeaksi keoksi, että puolet valuivat pöytäliinalle. Äitini Kaisu ei tuollaista mielellään katsellut, vaan otti välittömästi kaapista ison tarjottimen ja kumosi ruoka-annokseni siihen. Tarjottimelta sitä sitten syötiin runsaalla ketsupilla ja juustoraasteella.

Treenit suoritettiin edelleen meidän kotitalomme kellarissa Body centerissä. Siellä oli aivan mahtava treenihenki ja jokainen kannusti toisiaan sarjan aikana. Sarjat vedettiin loppuun asti ja periksi ei annettu. Tuohon aikaan myös olin ostanut ensimmäsiä bodausaiheisia lehtiä ja niistä tuli otettua jonkinlaisia ammattilaisten treeniohjelmia, mitä sitten tuli matkittua, tosin liikkeiden asettamissa rajoissa.

1997

Tässä vaiheessa alkoivat treenipaikat vaihtumaan ensimmäisen kerran. Seuraava sali oli Lieksan uimahallin kuntosali. Kun nyt muistelee, niin paikka oli itseasiassa aika loistava koviin treeneihin. Siellä oli kaksi erillistä osastoa: ns. laitepuoli ja sitten rautapuoli, jossa ei laitteita näkynyt. Pelkkiä levytankoja, kyykkytelineitä, penkkejä ja tietysti myös bunkkeriin sopivat betoniseinät. Rautapuolella oli myös tunnistettavissa välillä melko voimakaskin kloorin tuoksu, koska uima-altaat olivat salin yläpuolella ja vesi valui jostain huonoista saumoista kellaritilaan, jossa sali sijaitsi. Uimahallilla treenasin talven ajan yhdessä ystäväni Jan Stephenin kanssa. Janilla ei ollut juurikaan treenitaustaa ja häntä sitten varmistin treenissä omieni lomassa. Kävin myös silloin tällöin Matovaaran mahdin vuorolla, koska sillä vuorolla kävivät myös aiemmat treenikaverini. Uimahalli oli myös erittäin halpa paikka treenata hinnan ollessa noin 5 markkaa per treenikerta.

Näihin aikoihin aloin käyttää myös ensimmäisen kerran lisäravinteita. Silloin ei ollut saatavilla, kuin luontaistuotekaupan soijaproteiinia, joka ei sekoittunut nesteeseen juuri ollenkaan, vaan jäi isoina paukkuina kellumaan nesteen pinnalle ja niitä sitten oli siitä nieltävä. Käytin myös maltodekstriiniä, mitä käytän palautumisjuomassa edelleen. Sekoitin proteiinin ja malton yleensä äidin tekemään viinimarjamehuun ja sen maun pystyy maistamaan vieläkin suussa, kun oikein muistelee.

Tyypillinen salipäivä talvella oli tällainen. Käpäilin kotipihasta 200 metriä risteykseen jossa odotin Stepheniä. Hänen kurvailtua pyörällä paikalle, lähdettiin varsinaiselle kävelyvaellukselle. Matkalla piti ylittää Lieksanjoki jääpolkua pitkin, joskus oikaisimme moottorikelkkalatua lähemmäksi uimahallia, mutta harvoin, koska lunta oli niin paljon. Kotipihastani salille oli noin 4km matka teitä pitkin, mutta tuo jääpolku lyhensi matkaa ainakin kilometrillä. Treenasin aina 5-jakoisella ohejlmalla 1-2 lihasryhmää kerrallaan. Treeni oli täysin lihasmassatreeniä, vaikka vielä tuolloin ei oiken ymmärtänytkään, mitä oli järkevää tehdä ja kuinka paljon. Treenien jälkeen vaellus takaisin kotiin. Kotona sekoittelin tuon karmea palautumisjuoman 50g soijaprotskua, 60g maltoa ja äitin mustaviinimarjamehua!

Treenipuolella kasvua tapahtui ja painoin ekaa kertaa yli 80 kiloa. Voimatasot olivat varsinkin jalkaliikkeissä kohtuullisen hyvä ja syväkyykkäilinkin jo 120 kilolla kolme kympin sarjaa. Kyykkytreenit olivat ihan hirveitä, mutta ne olivat myös niitä antoisimpia. Kotimatkakävelyt jalkatreenien jälkeen olivat työn takana. Penkkipunnerrus oli heikkoa räpellystä edelleen.

1998

Tänä vuonna tapahtui kaksi merkittävää asiaa.

  1. Lukion alkaminen
  2. Siirtyminen kaupalliselle kuntosalille

Lukiosta muistaa ensimmäisen vuoden liikuntatunnin penkkitestin. Treenasimme testiä varten penkkiä ihan tosissaan yhdessä ystäväni Mikko Lehikoisen kanssa. Penkkitreenit teimme meidän tutussa kellarissa. Yleensä treenasimme pyramidimenetelmällä, jossa ekassa sarjassa tehtiin 10 toistoa. Siitä painoa nostettiin ja tehtiin 8 toistoa. Samalla systeemillä mentiin 2 toistoon asti. Kakkosen jälkeen painoa vähennettiin ja mentiin pyramidi pykälittäin takaisin 10 toistoon. Tuo systeemi toi myös minulle vihdoin voimaa myös heikoimapaan liikkeeseeni. Penkkitestissä nostettiin Mikon kanssa täysin sama tulos 85kg. Oltiin siihen ihan tyytyväisiä, koska mielestämme se oli hyvä tulos. Kärkiporukka (2-3 henkilöä) nosti noin 100kg.

Näihin aikoihin ihailimme vuotta vanhempaa Antti Saastamoista. Hän oli meidän penkki-idolimme. Antti kilpaili jo tuolloin voimanostossa. Vaikka penkki olikin Antin selvästi heikoin nostomuoto, niin silti hänen nostamat tulokset olivat lukioaikana tosi hyviä.

antti

Antti Saastamoinen, kuva punttipojat.fi

Siirtyminen kaupalliselle salille oli todella iso muutos ja se sijoittuu 1998 joulukuuhun. Sain vanhemmiltani joululahjaksi kortin Lieksan parhaalle kuntosalille Kunto-Jussiin. Tuolla kävivät lähes kaikki Lieksan kovimmat voimamiehet ja lihasten kasvattajat. SAlin näkyvimpiä henkilöitä tuolloin olivat Koposen Pete, Paha-Jaska ja Pasi Ihalainen. Pete oli todella lihaksikas voimamies, jonka saliura taisi lopulta katketa sängystä putoamiseen? Paha-Jaska oli salin kovin tsemppari. Jaska ei todellakaan ollut mikään lahjakas ukko lihas/voimapuolella, mutta voi jumaliste HÄN TREENASI KOVAA! Jaskalta olen itsekin saanut oppia, millainen asenne treeneissä pitää olla, että kehitystä tulee. On vaan yksinkertaisesti annettava kaikkensa. Pasi taas oli omanikäiseni ja todella isokokoinen nuori jätkä. Pasi teki myös kovia treenejä ja antoi myös itselleni motivaatiota syödä enemmän ja enemmän. Tuo olikin tie kovaan kehitykseen heti Kunto-Jussiin siirryttyäni.

Salin ykkösmies oli kuitenkin itse salin omistaja Juha Hyttinen, voimanoston maailmanmestari sarjassa alle 100kg vuodelta 1990. Jussi on luonnonlahjakkuus voimaominaisuuksiltaan ja käytti ällistyttäviä painoja harjoittelussaan. Jussi edusti voimanostourallaan kotipaikkansa seuraa Juuan Jännettä. Juha pyöritti salia ja myös hierontapalvelua. Juhan vaimo Marjo veti etupäässä ryhmäliikuntaa ja ohjasi myös salilla.

Salilla oli äärettömän hyvä ilmapiiri ja eritaoisista harjoittelijoista johtuen motivaatiota riitti. Aina löytyi joku isompi ja vahvempi. Kari-Pekka Pirtoselle ei kuitenkaan lötynyt vastusta. Uskomaton mies. Hirveät voimat, sarjakestävyys ja liahsten koko yhdistettynä hyvään suht matalaan rasvaprosenttiin tekivät hänestä supermiehen ainakin meidän nuorten silmissä.

Oma kehitykseni oli todella hyvää tähän aikaan. Paino nousi jonnekin 85kg:n nurkille ja selvää lihaskasvua oli näkyvissä joka puolella. Nivusissa ja käsivarsissa on edelleenkin kasvun tuomia raskausarpia noilta ajoilta. Myös voimatasot nousivat selvästi.

1999

Salitreenit jatkuivat etupäässä Kunto-Jussissa ja treenissä oli jo selvästi huomattavissa se, että treeni oli lihasmassahakuista. En oikein edes tiedä, mikä on ollut suurin vaikutus siihen, että halusin lihaksikkaaksi. Kuitenkin uskottelen itselleni, että se asia oli halu tietää, mihin pisteeseen pystyisin kehittämään omaa lihasmassaani. Kehonrankennuslehdet olivat salityyppien lisäksi suuressa asemassa jo tässä vaiheessa. Minulta löytyy ensimmäinen Bodaus lehti vuodelta 1996. Siitä eteenpäin lehtien määrä vain kasvaa ja vuosiltä 1998, 1999, 2000 ja 2001 minulta löytyy varmasti ainakin jokainen Bodaus-lehden numero. Aluksi ostin jokaisen lehden irtonumerona, mutta vuonna 1999 alkoi lehden tilaaminen. Vanhempani taisivat kustantaa joululahjana. Noita lehtiä lueskelin aktiivisesti lähes joka ilta ennen nukkumaan menoa. Lehdistä kiinnostavimpia juttuja olivat suomalaisten kilpailijoiden koettelemukset ja bodynews-osiot, jossa tarkasteltiin toimittajan näkökulmasta kilapailuja ja kilpailujen ulkopuolista elämää. Kilpailuraportit olivat myös kova sana ja ne tuli luettua huolella moneen kertaan. Kaikki kisat kiinnostivat, SM-MM-EM ja myös ammattilaiset. Vaikka olinkin lihaksistoltani melko vaatimaton, niin kai sitä ainakin alitajuisesti mietti sitä mahdollisuutta, että joskus monien vuosien päästä saattaisi itse kilpailla jossakin keholajissa.

Koulun puolella sain suoritettua vapaavalintaiset liikunnat niin, että sovin opettajan kanssa, että toimitan hänelle treenipäiväkirjaa. Sen lisäksi kurssin alussa ja lopussa oli testit penkkipunnerruksesta, hauiskäännöstä ja jalkakyykystä. Noissa liikkeissä piti osoittaa edistyminen konkreettisesti opettajalleni. Kurssin alussa nuo tulokset olivat PP 87,5kg, HK 6x40kg ja JK 90kg. Kurssin loppu häämötti ja testit jännittivät, sen muistan hyvin. Ensimmäisenä suoritin penkkkipunnerruksen ja siinä sain tulokseksi 97kg. Hauiskäännössä sain 7 toistoa 50 kilolla. Jalkakyykkyyn opettaja ei antanut laittaa, kuin 100 kiloa ja sillä sain tehtyä 5 toistoa. Kehitys oli ollut tuon muutaman kuukauden aikana erittäin hyvää. Muistankin sen, kun liikunan opettajani oli kysynyt testien aikoihin veljeltäni Tuomakselta, että ”Onko se Tuukka varmasti treenannut ilman kiellettyjä aineita?”, tuohon Tuomas oli vain naurahtanut ja todennut, että ”Ihan varmasti!”. Kun Tuomas kertoi tuosta asiasta, niin otin sen todella isona kunnian osoituksena, jopa opettaja oli hämmästynyt

2000

yoTuore ylioppilas vuonna 2000. Pyöreät oli posket milleniumina. Puku istui, oli jo sen verran hartioita.

Tästä vuodesta muistaa parhaiten kolme eri asiaa. Ensimmäinen niistä on valmistuminen ylioppilaaksi. Lukio oli sellainen paikka, jossa vasta todella tajusin koulun merkityksen ja sen, että siitä kannattaa ottaa mahdollisimman paljon irti. Yläasteaika meni vielä vähän enemmän rällästäessä, kuin opiskellessa, vaikka pärjäsinkin koulussa koko ajan 8,0 – 8,5 keskiarvolla. Lukiossa varsinkin kielet alkoivat kiinnostaa ja sain ihan oudosti, kuin yhtäkkiä kiinni englannin kielestä. Se alkoi tuntumaan todella helpolta ja jopa sanojen pänttääminenkin oli mukavaa touhua. Koulun loputtua yksi hyvä etu hävisi, eli kouluruokailu. Olin tottunut, että pärjäsin hyvällä aamupalalla koulun lounaaseen asti. Siellä sitten tulikin nautittua aina pitkän kaavan kautta. Jos ei muuta, niin ainakin maitoa ja leipää. Valmistuttuani pääaineeni eli liikunnan arvosana päättötodistuksessa oli täysi 10. :) Muuten kirjoitin M:n keskiarvolla.

Toinen muistamani iso asia liittyy treenaamiseen. Se oli yhteinen treeniaika yhdessä Mika Heikuran kanssa. Mika oli tuohon aikaan kova hiihtäjä ja taisi kilpailla myös jonkun kerran myös yleisen sarjan SM-hiihdoissa. Mika oli minua noin 15 vuotta vanhempi ja oli tottunut treenaamaan salilla jo useita vuosia, ennen meidän yhteisiä treenejä. Hänellä oli tyypillinen kestävyysurheilijan vartalo. Rasvaa ei ollut nimeksikään. Poikkeuksellista oli kuitenkin se, että Mikan voimatasot olivat hänen kokoisekseen tosi hyvät. Tuo minua ihmetytti montakin kertaa. Tähän aikaan syntyi myös inspioraatio. Halusin saavuttaa vielä jonkin verran lihasmassaa ja voimaa. SEn jälkeen halusin päästä kehon rasvoissa samaan pisteeseen, missä Mika oli. Kun näki konkreettisesti salilla ekaa kertaa, että samalla voi olla suht vahva, että vähärasvainen, niin se teki suuren vaikutuksen. Mikan kanssa treenasimme varmaan noin 2-3 vuotta. Välillä treeniohjelmani oli niin monijakoinen (5-jako), että Mika ei käynyt salilla niin useita kertoja viikossa, kuin itse, joten kävin sitten tekemässä joitain treenejä yksinäni. Yksin treenaaminen on minulle ihan luonnollista, en kaipaa seuraa. En kaipaa edes musiikkia, että saan treeneistä tehot irti. Noin se on ollut aina, niin myös tälläkin hetkellä.

Kolmas suurempi asia elämässäni vuonna 2000 oli ensimmäinen varsinainen työpaikkani. Minut otettiin töihin Lieksan kihlakunnan poliisilaitokselle. Työskentelin siellä puolen vuoden pätkän vartijan tehtävissä. Painoin tuohon aikaan noin 85-87 kiloa, joten olin tehtävään kuitenkin ihan vanttera, vaikka ikää ei vielä ollutkaan edes 20 vuotta. Tähän työpätkään sisältyy runsaasti muistoja. Useat käräjät tuli nähtyä ja kavereitakin jonkun kerran käräjäsalissa tuli ”vahdittua”. Poliiseista muistaa parhaiten ne kovakuntoiset ja lihaksikkaat miehet Esan ja Akin. Nuo konstaapelit treenasivat poliisilaitoksen omalla HC-treenikellarisalilla. Tuo sali oli vähän päivitetympi versio omasta body centeristä. Siellä oli jopa jalkaprässi ja myös ylätalja. Esa ja Aki olivat tuolloin henkilöitä, jotka lisäsivät treenimotivaatiotani edelleen. He olivat oikeasti lihaksikkaita ja hyväkuntoisen näköisiä miehiä. Sellaiseksihan halusin itsekin tulla. Parhaita reissuja olikin ne, kun pääsi yhdessä ”keikalle” noiden miesten mukaan. Siinä taidettiin ohessa puhua myös heidän treeimetodeistaan ja niistä sain vaikutteita myös omaankin tekemiseeni.

Päästyäni poliisilaitokselle hommiin, minun piti luonnollisesti itse järjestää oma työruokailuni. Ilmoitin äidilleni, että aloitan itse tekemään omat ruokani, koska halusin tarkkaan tietää, minkä verran syön ja mitä ruokani sisältää. Tämä oli todella suuri muutos minulle, koska olin tottunut ja luottanut tähän asti äidin tekemiin huippuruokiin. Itselleni tämä ruokavalion muutos tarkoitti sitä, että söin päivästä toiseen jauhelihakastiketta ja makaronia. SE oli herkkuruokaani, mutta enhän minä sitä yhtä hyvin osannut tehdä, kuin äitini teki. Söin sitä silti lähes joka päivä tuon puolen vuoden ajan, sekä lounaalla, että päivällisenä. Laitoksella minulla oli lisäksi vielä välipalaleivät mukana, ettei varmasti söisi liian vähän. Joskus, kun käräjäpäivät venyivät pidemmiksi, olin todella kärttyisä, koska tiesin, että ruoka oli jo aikoja sitten loppunut ja toisekseen tiesin, että minulla jäisi treenit väliin. Tuosta olen huomannut jälkeenpäin, että ihmeen kova motivaatio minulla jo oli tuohon aikaan, vaikkei ollut edes mitään kilpailutavoitteitakaan.

2001

Jos vuosi 2000 oli huippuaikaa lihaskehitykselle, niin seuraava vuosi oli itselleni se, jolloin kuntoni meni lihasmassan osalta eniten taaksepäin. Intti alkoi tammikuussa 2001. Tuolloin painoin alkutarkastuksessa 84kg ainakin sotilaspassini mukaan, eikä kuntoni ollut todellakaan mikään älytön läski.  Palveluspaikaksi valikoitui oman toiveeni mukaan Onttolan rajajääkärikomppania, joka sijaitsee lähellä Joensuuta. Paikkana tuo on sellainen, että maastossa vietetään vuoden palvelusajasta miltei puolet. Lisäksi liikuntamäärä on korkea. Tuo teki tehtävänsä, koska jo huhtikuussa, neljän kuukauden palveluksen jälkeen painoni oli tippunut yli kymmenen kiloa ja oli enää 72kg.

1.4.2001 72kg2huhtikuussa 2001, paino bodycenterissä 72kg

Hassuinta tuossa oli se, että olin tuossa kevyessä painossani melkein yhtä rasvainen, kuin olin inttiin tullessani 84 kiloisena. Tuosta voi päätellä kaksi asiaa. Ensimmäinen toki se, että lihasmassaa lähti höyrynä ilmaan monen monta kiloa. Toisekseen voi myös sanoa, että olen todella kevytrakenteinen tyyppi, koska noin keveyenäkin olin vielä niin rasvainen ja oli siinä vielä lihastakin jäljellä (kuvat). Mitähän painoni olisi ollut tuolloin, jos olisin ollut rasvattomassa kunnossa? 50?

1.4.2001 72kg.Rinta sivulta 72 kiloisena.

Suuri syy lihaskatoon oli se, että juuri meidän saapumiserämme joutui majoittumaan koko vuoden ajan intin liikuntasalissa!! Tuo johtui siitä, että komppanian päärakennus oli suuren peruskorjauksen alla. Tuosta syystä myös kuntosali oli remontissa. Johonkin kellariin oli viritetty pari tankoa ja kyykkyteline, mutta ei siellä juurikaan treenaamaan päässyt. Remontti tarkoitti sitä, että treenasin höpelönä vain viikonloppuisin ja silloinkin treenit oli etupäässä vain toisena päivänä body-centerissä. Eihän se lihas säily, jos sitä ei kunnolla rasita!

Ruokailu armeijassa oli hiukan kaksipiippuinen juttu. Kasarmilla ollessa sai kyllä syödä paljo, mutta ruoka oli toisinaan hyvinkin proteiiniköyhää, eli lähinnä hiilihydraatteja ja rasvaa. Myös tuo kyllä edesauttaa tehokkaasti lihasten jävittämisessä. Leirit oli sitten taas toinen juttu ja varmasti juuri ne olivat tuhoisimpia lihasmassan osalta. Jossain vaiheessa, kun tiedostin, että kroppa on aivan kuihtunut, niin aloin sääntöjen vastaisesti kuskaamaan leireille omia safkoja. Lähinnä pähkinöitä ja meetwurstia, joista sain vähän lisäprotskua ja etenkin lisäenergiaa kuluttaviin harjoituksiin. Jälkikäteen ajateltuna olisin hoitanut intin aivan eri tavoin safkojen osalta, jos olisin jos silloin tiennyt ravitsemuksesta puoletkaan siitä, mitä tiedän nyt.

Oli intistä toki myös paljon positiivistakin. Aerobinen kuntoni nousi huimasti ja tuskin olisi noussu, jos elopainoni olisi ollut koko ajan yhtä korkealla, kuin inttiin mennessä. Cooper-testissä tulos koheni 2300 metristä 2800 metriin. Tuolla sain myös kipinän vauhdittoman pituuden hyppäämiseen, josta kirjoitan historiikissa enemmän hiukan myöhemmin. Lisäksi tapahtui myös henkistä kasvua. Opin johtamaan isompaa ihmisjoukkoa, ainakin armeijatyylillä :) Ilmeisesti se on onnistunut, koska olen päässyt nytkin jo  kertausharjoituksiin kaksi kertaa ja lupasivat, että kohta myös seuraavat odottavat.

ps. Sain muuten tupakavereiltani intissä lempinimen Rambo. En tiedä johtuiko se tosin ”lihaksikkaasta” ulkomuodostani, vaiko Rambo-jutuistani, joita tapasin humoristisesta lainata ”sotatilanteissa”.

IMG_4792”Rambo-Heikkisen” sotilaspassikuva vuodelta 2001.

2002

Heti armeijasta kotiuduttua oli tietenkin ajatuksissa palauttaa takaisin se lihasmassa, mitä oli armeijaan mennessä. Siitä olisi sitten hyvä jatkaa nousujohteista treeni taas kohti isompia lihaksia. Tammikuussa aloitinkin treenit taas tutussa Lieksan Kunto-Jussissa. Jussissa treenasi siihen aikaan myös yksi parhaista kavereistani V-M Heikkinen. Vaikka meillä sama sukunimi onkin, emme tietääkseni sukua toisillemme ole. Vellu oli jo vuosia ehtinyt harrastaa voimanostoa ja oli kisannut jo juniori-ikäsissä voimanoston puolella hyvällä menestyksellä. Vellun kanssa treenattiin jonkin verran yhdessä ja varsinkin voimatasojani nostaessa Vellusta oli suuri apu. Hyviä neuvoja olen saanut aikojen saatossa myös Vellun veljeltä Peteltä, joka on voittanut mm. Suomen mestaruuksia voimanostossa yleisessä sarjassa. Voimien puolesta olen ihastellut aina näitä Heikkisen veljeksiä, todella raakaa voimaa tyypeistä löytyy ja paljon. Etenkin jalkalihakset ovat molemmilla todella vahvat. Nykyään Vellu taitaa panostaa tosin suurimmalta osin penkkipunnerukseen.

Vuonna 2002 tapahtui myös minulle harvinainen, ensimmäinen ja tällä erää viimeinen, loukkaantuminen. Olin voimajaksolla tekemässä dippipunnerruksessa lyhyitä kolmosen sarjoja 75kg:n lisäpainolla, kun horjahdin liikkeen aikana eteenpäin. Rintarangasta kuului pieni napsahdus ja tajusin kyllä heti, että se ei kuulunut asiaan. Kotiin päästyäni alkoi rintaa vihlomaan ilkeästi. En kuitenkaan mennyt lääkäriin. Olen aina suhtautunut pienempiin napsahteluihin niin, että pyrin selvittämään ne vain levolla ja itse itseäni hoitaen. Niin tein nytkin. Rinta oli kipeä pitkän aikaa ja mm. penkkipunnerrusta en voinut tehdä tangolla ollenkaan. Käsipainoilla tekeminen kuitenkin onnekseni onnistui moitteitta. Vielä tänäkin päivänä, vuosia loukkaantumisen jälkeen, rintalastassa tuntuu toisella puolella rustokohouma, jonka kroppa on sinne ilmeisesti suojaksi rakentanut loukkaantumisesta johtuen. Minulla meni noin puoli vuotta, kunnes aloin olla lähellä samoja massoja ja voimatasoja, kuin mitä oli ennen armeijaan menoa. Luulin, että voimatasot tulisivat nopeammin takaisin, mutta olin väärässä.

Tänä vuonna aloitin myös opiskelun Joensuussa Ammattikorkeakoulussa. Tuo tarkoitti muuttoa Joensuuhun ja uuden salin etsintää. Opiskelin muovitekniikkaa, joka siihen aikaan tuntui olevan hyvin työllistävä ala Pohjois-Karjalassa. Joensuussa oli mm. Perloksen suuret tehtaat, jossa valmistetttiin etupäässä Nokian kännyköiden osia. ”Kotisalikseni” vakioitui Fitness&Aerobic Club, jossa viihdyinkin sitten koko kouluaikani ajan.

2003

Tämän vuoden merkittävin tapahtuma bodi-saralla oli varmastikin liittyminen Pakkotoisto.com:in jäseneksi.  Tätä tapahtumaa ennen, olin toki seurannut netissä kasvavia kehonrakennusympyröitä jo pidemmän aikaa. Ensimmäinen nettisivusto, jota seurasin aktiivisesti oli Kari Valtosen pyörittämä BodyPlanet. Siellä oli monia mielenkiintoisia juttuja treenaamisesta sekä mielenkiintoisia henkilökuvia suomalaisista kilpailijoista. Tuota sivustoa seurasin vuodesta 2008 lähtien.

aMuistatteko vielä BodyPlanetin? Tältä se näytti…

BodyPlanetin kanssa yhtäaikaa seurasin KP Ouraman ylläpitämää KPfitness -sivustoa. Kun BodyPlanetin jutut oli luettu tarpeksi moneen kertaan, eikä päivityksiä enää tullut, niin aloin tiukemmin seuraamaan tuota KP:n sivustoa, koska siellä päivitystä tapahtui vähän väliä.

bEntäpä KP Fitness? Näyttääkö tutulta?

Seuraavaksi aloin seurailemaan myös ulkomaista treenifoorumia AnabolicReview:a. Se oli keskustelupalsta jossa amatöörit vaihtoivat treenitietojaan ja ruokavalioitaan toisilleen. Palstan suurin suosio kuitenkin perustui siihen, että tuolla oli oma osio myös dopingin käyttäjille, jossa he kertoivat ”kuureistaan” ja postitetlivat kuvia itsestään ja saamistaan tuloksista. Vaikka itseäni ei koskaan mitkään kielletyt menetelmät ole kiinnostaneet, niin nuorena poikana teki mieli seurata, miten nuo aineet oikeasti vaikuttavat ihmisissä. Pakko myöntää, että sen verran utelias ainakin minä olin.

cItselleni tutuksi tullut jenkkifoorumi AnabolicReview.

AnabolicReview:lla törmäsin myös Pakkotoiston edeltäjän Roinaforumin ylläpitäjään Mike Sireniin. Mike oli laitellut kuviaan palstalle ja sitä kautta hänen profiilistaan ajauduin yllättäen ensimmäistä kertaa suomen kieliselle kehonrakentajien keskustelupalstalle, Roinaforumille. Roinaforum oli suomalainen vastine jenkkien AnabolicReview:stä. Siellä oli yleistä keskustelua, mutta myös keskustelua doping-aineista ja niiden käytöstä.

dPakkotoisto.com:in edeltäjä Roinaforum, suosittu suomalainen palsta.

Kun Roinaforum muuttui Pakkotoisto.com:ksi, niin aloitin heti seuraamaan tuota keskustelupalstaa aktiivisesti. Ehdin seurata foorumia noin vuoden, ennenkuin liityin palstan VIP-jäseneksi. VIP jäsenyys tarkoittaa sitä, että pääset kaikille foorumin osioille ja voit myös itse lisätä esim. kuvia itsestäsi omaan ketjuunsa. Voit myös käyttää treenipäiväkirjaa ja myös sitä doping-aluetta, jos se itseäsi kiinnostaa. Mutta tuosta VIP-alueesta sitten myöhempänä lisää… Kirjauduin muuten Pakkotoistolle nimimerkillä ”Jatkuvuus”. Siitä se on välillä mukautunut muotoon ”Jatkis”, mutta samaa nimimerkkiä käytän foorumilla edelleenkin.

e

Vuosi 2003 oli treenien osalta todella hyvä vuosi. Treenasin Joensuussa yhdessä vanhojen Lieksan treenikavereideni Teron ja Juhan kanssa. Tero kävi samaa koulua, kuin minä, joten aikataulut sopivat melko hyvin yhteen ja autokyytikin oli usein saatavilla salille. Kiitos siitä Terolle. Näihin aikoihin nostatin taas painoani jopa lähelle 90 kiloa. Se johtui siitä, että aloin ensimmäistä kertaa käyttämään kreatiinia lisäravinteena. Sen tuntui heti alusta pitäen niin hyvältä tuotteelta, että sitä olenkin käyttänyt aina tähän päivään astikin ja varmasti käytän myös jatkossa. Tuli myös testattua ensimmäiset ”kreatiiniöverit”, kun käytin sitä tuloksien toivossa niin paljon, että ihon alkoi tulla epäilyttävää rupea. Tuo pikkuisen säikäytti ja sen jälkeen on käyttömäärä pysynyt turvallisella tasolla. Treenikuvia tältä vuodelta oli paljon, mutta ne tuhoutuivat ikävä kyllä vanhalta koneelta. Harmittaa. Seuraavalta vuodelta onneksi niitä jo löytyy :)

2004

Tämä vuosi jäi ehkä mieleen parhaiten siitä, että olimme ensimmäistä kertaa seuraamassa Lahdessa Fitness Expoa. Tästä vuodesta lähtien siellä onkin tullut käytyä joka vuosi. Fitness Expossa kisataan vuosittain myös kehonrakennuksen, classic bodybuildingin ja fitness-lajien Suomen mestaruuksista. Avopuolisoni Maria kisasi muuten tänä vuonna myös Expossa Fitnessmalli – kisassa.

HPIM1009

Fitness Expon pääsylippu vuodelta 2004. Tuohon aikaan ei vielä ollut olemassa lajia Classic bodybuilding.

Itselläni opiskelut jatkuivat Joesuussa ja treenit Joensuun fittarilla. Vasta nyt, kun armeijasta oli kulunut parisen vuotta, niin kroppa tuntui siltä, kuin mitä se oli ennen armeijaan menoa. Onttolan suht kova juoksutus ja metsäleireily söi itseltäni kaikkiaan kolmisen vuotta pois kehityksestä, mutta antoihan se myös paljon. Paino pyöri nyt jossain 84-85 kilossa ja melko paljon rasvaa oli myös kropassa.

y

Meikäläisen yläbodin kuntoa mallia 2004.

Tässä vaiheessa treeniuraa käytin ensimmäistä kertaa myös lisäravinteena kreatiinia. Se oli melko uusi juttu ja annostus oli tarkkaakin tarkempaa. Ensin piti suorittaa viikon latausjakso, jolloin kreatiinia otettiin noin 20 grammaa päivässä. Sen jälkeen siirryttiin noin kuukauden kestävään ylläpitojaksoon, jolloin kreatiinitasot sai pidettyä ylhäällä 5 gramman annoksella päivässä. Itse tietysti testailin tuota määrää ja vedin jonkun viikon 40-50 gramman päiväannoksella paremman kehityksen toivossa :) Tuo aiheutti itselleni melko ilkeän näköisen ihottuman rintaan ja se kokeilu loppui siihen. Nykyisin kreatiinin käyttö on itselleni jokapäiväistä ja ilman mitään lataus- tai ylläpitojaksoja. Kreatiinia kuluu noin 10 grammaa päivässä.

2005

Vuosi 2005 on moneltakin tapaa hyvin muistoissa. Silloin kuulimme ensimmäistä kertaa kehonrakennuslajista, jossa olisi pituuteen suhteutetut painorajat. Tuota lajia alettiin aluksi kutsumaan ”Miesten bodyfitness -sarjaksi”. Tämä ehkä siksi, että naisilla oli jo oma sarja, jossa kisattiin pienemmällä lihasmassalla, kuin kehonrakennuksessa ja sen nimi oli bodyfitness. Bodyfitness on naisille olemassa tänäkin päivänä. Miesten bodyfitness muuttui kuitenkin heti alkuunsa Classic bodybuildingiksi ja tuo nimi on KP Ouraman omien sanojensa mukaan hänen keksintönsä. Nimellä viitataan klassisiin kehon linjohin, joita lajissa pyritään korostamaan. Vuonna 2005 pidettiinkin ensimmäistä kertaa Classic bodybuilding SM-kilpailut, jossa voiton vei historiallisesti Mika Antikainen Lahdesta. Tuolloin CBB:ssä oli vain yksi yleinen pituussarja.

img_2378

Ensimmäisen CBB SM-kullan voittanut Mika Antikainen oikealla. Kuva: Bodylehti

Itseeni tuo Classic bodybuilding (CBB) iski sen verran kovaa, että oma mahdollisuus kisata joskus kehonrakennuslajissa tuli mahdolliseksi. Tämä muutti kokonaan ajatusmaailmaani harrastukseeni liittyen. Olin treenannut intohimoisesti tähän saakka vain ja ainoastaan siksi, että tykkäsin tosi paljon siitä, mitä tein. Nyt mukaan tuli ajatus siitä, että olisi mahdollisuus myös kilpailla. Tuo ajatus pesiytyi niin syvälle päähän, että oli käytännössä jo välittömästi päättänyt, että kilpailen vielä tulevaisuudessa tässä uudessa sarjassa.

HPIM1602Lähtökuntoni koedieetille tammikuussa 2005

Koska CBB:ssä on tiukat sarjavaatimukset, tarkoitti se itselläni sitä, että maksimipainoni saisi olla kilpailuissa 78 kiloa. Tuo lasketaan siten, että pituudesta vähennetään 100 senttiä ja lisätään jäljelle jäävään lukemaan 4 kiloa. (Minulle siis: 174cm – 100cm +4kg = 78kg). Tämä jo tiedossa oleva maksimipainoni sai aikaan sen, että aloitin ensimmäisen varsinaisen kovemman dieetin, koska halusin tietää, paljonko suunnilleen painaisin matalissa rasvoissa. Tuo auttaisi siinä, että pystyisin vertailemaan omaa lihaskokoani toisiin kisaajiin, ja saisin samalla myös paljon tietoa omasta kehon toiminnastani tulevia dieettejä suunniteltaessa.

uiHPIM2417

Ensimmäisen dieetin vaihteita ja loppukuntoa.

Dieetille lähtiessäni painoin noin 84 kiloa ja dieetin loputtua noin 73 kiloa. Vaikka painoin vain 73 kiloa, rasvaa oli kuitenkin vielä niin paljon, että kroppa oli vielä kaukana kehonrakennuksessa vaadittavasta rasvattomasta kunnosta. Tuo tarkoitti automaattisesti sitä, että ainakaan seuraavana vuonna ei tullut kysymykseenkään vielä kilpaileminen. Lihasmassaa tarvitsin vielä useamman kilon lisää. Muuten tuo dieetti oli melko onnistunut ja myös hiukan tuurilla lähdin heti tiputtamaan painoa itselleni sopivalla tavalla. Suurin lihasmassa säästyi ja myös muu elämän laatu pysyi ihan normaalina.

IMG_1608HPIM2048

Omaa kondista vuoden 2005 lopulta, painoa alkoi tulla lisää.

Loppuvuosi menikin sitten painoa nostaen ja entistäkin kovemmin treenaten. Treenasin etupäässä nelijakoisilla ohjelmilla ja otin paljon vaikutteita treeneihini netin syövereistä. Olin saanut myös avopuolisoni höynäytettyä kestävyysjuoksusta painoharjoitteluun, ja treenasimmekin aina yhdessä Lieksassa ollessani. Marian kroppa vastasikin yllättävän hyvin painoharjoitteluun. Erikoista oli myös se, että hänelle ei juurikaan kertynyt rasvaa runsaasta syömisestä riippumatta, vaan kunto pysyi koko ajan erittäin kovana.

mariaaadiMarian parin vuoden treenauksen tulosta. Opetteluasteella vielä treenien ja ruokailujen osalta.

2006

Seuraava vuosi olikin sitten koulun kannalta melko kiireinen. Minun piti saada valmiiksi insinööriopintoihin kuuluva opinnäytetyö. Tuossa samalla tein kevään ja kesän ajan vielä töitä kolmessa vuorossa. Treenikuvioiden sovittamiseen piti nähdä vaivaa, mutta en muista jättäneeni juuri ollenkaan harjoituksia väliin. Aina sai sen verran aikaa, että pystyi vetämään hyvät treenit. Joskus olin salilla jo viideltä aamulla ja joskus taas yhdeksältä illalla. Sen verran olen aina joustanut, että yöllä en ole enää salille viitsinyt mennä. Tästä kiireisestä ajasta on ollut sellainen hyöty, että valmennuksia suunniteltaessa olen pystynyt paremmin ajattelemaan itseni kiireisten ihmisten paikalle ja löytämään heille mahdollisuuden kuntoiluun ja kehittymiseen.

 1

Fittarilla vuoden 2006 tammikuussa

Opinnäytetyön valmistuttua syksyllä, muutimme takaisin synnyinkaupunkiimme Lieksaan. Minulla kävi myös sellainen tuuri, että pääsin heti töihin suunnilleen koulutustani vastaaviin tehtäviin muovialan yritykseen työnjohtajaksi. Tuohan oli aivan loistava juttu ja poiki töitä moniksi vuosiksi eteenpäinkin.

2

Syyskuussa paino olikin jo yli 85kg

Treenipaikkana toimi tänä vuonna Joensuussa Fitness&aerobic club, eli Fittari. Rauno Biesin kanssa oli hyviä keskusteluja ja hyvät treenipuitteet. Salilla kävi myös kisaavia kehonrakentajia ja vahvoja miehiä, jotka tietenkin vaikuttivat myös omiin treeneihin. Motivaatio kasvoi kovasti! Syksyllä Lieksassa kuntosali oli vaihtanut paikkaa entisen koulun liikuntasaliin ja nyt siellä toimi Eila Vesan pitämä kuntosali. Tämä koko vuosi meni aika pitkälti kovaa perustreeniä tehdessä ja massaa tahkottaessa, koska seuraavana vuonna oli tarkoitus jo mennä ekaa kertaa kilpailemaan…

3

Joulukuun kondista 2006. Vatsat pilkottaa 87 kilossa.


8 vastausta Historia

  1. tatu kirjoitti:

    Mites kyykkytulos oli tippunut noin paljon 1997-1999 välillä?

    1. Tuukka Heikkinen kirjoitti:

      Oli rajumpaa tekniikkamuutosta ja pidempää kyykkytaukoa.
      Voimapyllistykset vaihtuivat kapeaan etureisikyykkyyn.

  2. tumppi k kirjoitti:

    Muistan nuo ajat hyvin.Pekka P:n penkki ja leuanvetotestit antoivat
    myös itselleni lisää motivaatiota treenata Pankakosken ”rocky
    balboa” salilla.Seurasin mielenkiinnolla sinun voimakehitystä
    yläaste ja lukio aikaan.Kerran muistan kun sormesi turposivat
    kesken koulupäivää lukioaikaan ihan kuin lempisarjassa
    x-files.Taisi olla jotain nesteenkertymistä kovan treenin jälkeen.
    Bådestelu on rajua,mutta todellista! 😀

    1. Tuukka Heikkinen kirjoitti:

      Tuskinpa enää nykypäivänä on noinkin säännöllistä voimatestausta jo
      yläkoulussa, kuin meidän aikana oli. Pekalla oli kuitenkin aika
      hyvä silmä siihen, että kuka pystyi jo nostamaan isompia rautoja
      turvallisesti ja kuka taas oli heikompi kaveri. Sinällään siis
      terveellä pohjalla mentiin, vaikka nuoria oltiinkin. Itsekin kyllä
      muistan tuon tupoilemisen, mutta en kyllä muista mistä johtui.
      Edelleen on todellista joo :)

  3. Riku kirjoitti:

    Ei nykyään yläasteelta löydy muuta kuin jonkin näköinen
    ”kuntotesti” jossa on leuanveto, dippi(vain minä ja kaveri tehtiin
    telineessä ja muut penkillä), punnerrus, kyykky omallapainolla ja
    tuettu istumaan nousu… Onneksi nuo ajat on nyt jo historiikkia 😀

    1. Tuukka Heikkinen kirjoitti:

      Hieno homma, että jonkinlaista testausta on kuitenkin tällä
      hetkellä. Olettaisin, että nuokin edes joitan motivoi tekemään
      lihaskuntoharjoitteita myös omalla ajalla. Punttitouhuun tuskin vie
      kuitenkaan, kuin todella harvoilla.

  4. CauntesLeher kirjoitti:

    Kun itse olin yläasteella muutama vuosi sitten piti opettaja
    vuosittaisen kuntotestin ja se sisälsi: Leuanvedon omalla painolla,
    vapaavalintaisella otteella Tuetut istumaannousut, aika 30sec
    Vauhditon pituushyppy 5cm korokkeelta Venytys eteenpäin Jonkin
    asteinen lyhyen matkan juoksutesti Cooper (eri päivänä) Myös
    vuosittain oli 1-2 kuntosalikäyntiä jossa sai vapaaehtoisesti
    kokeilla penkkituloksia ja muita opettajan varmistuksessa. Vähän
    vastaavat kuntotestit oli myös molemmilla pakollisilla lukion
    liikuntakursseilla sekä lihaskuntokurssilla. Lukion kuntotestit
    olivat hivenen laajemmat, sisälsivät mm. etunojapunnerrukset 30sec
    ajalla. Leuanvedossa ja vauhdittomassa pituudessa tapahtui varmaan
    suurimmat muutokset. Leuanvetotaso oli 8-luokalla 6klp noin 63kg
    painoisena kun treeniä oli takana jo pari kuukautta. 9 Luokalla
    leukoja tuli jo 14, lukion ensimmäisen luokan testissä 18 ja
    toisena vuonna 29 kappaletta painon ollessa ~80kg. Vauhditon pituus
    nousi 9 luokalle 2.72m tulokseen 2.45m tuloksesta.

    1. Tuukka Heikkinen kirjoitti:

      Kiitos kirjoituksesta. On muuttuneet ilmeisesti hiukan
      turvallisempaan suuntaan tuo testaus kouluissa, kuin mitä se oli
      meidän aikana. Hienoa kuitenkin, että tuota testausta tehdään,
      sillä oikein valitut testit kyllä ovat mitä parhaimpia välineitä
      motivaation nostamisessa. Niin kuntoilussa, kuin muussakin
      oppimisessa.


Vastaa