Noniin, mistähän sitä aloittaisi? Tärkein on ehkä se, että nyt ollaan koko perhe vihdoin ja viimein muutettu majapaikka takaisin kotiseudullemme Lieksaan. On kieltämättä mukavaa päästä takaisin, vaikka tykkäsin kyllä todella paljon asumisesta myös Joensuussa. Tykkään asua elämän keskellä, eli ihmisiä on mukava olla ympärillä, että itsekin tuntee olevansa elämässä mukana.
Muuttoajatushan lähti liikkeelle siitä, kun avopuolisoni Maria sai ihan pysyvän duunipaikan täältä Lieksasta. Tuo oli ihan huippuhomma, että hän sai näinkin nopeasti fysioterapeutiksi valmistumisen jälkeen ihan alan hommia. Siitä se kehonhuolto alkaa nopeasti kehittymään, kun saa tehdä kokoajan työtä erilaisten ”asiakkaiden” kanssa. Fysioterapeutin työtä voi jollain tapaa verrata jopa kehonrakennukseen, jossa myös oman kehon tuntemisella on ratkaiseva rooli, että homma toimii oikeaan suuntaan, eikä kehittymistä hidastavaa loukkaantumista pääse tapahtumaan. Toivon mukaan Maria ehtii huoltaa myös meikäläisen kroppaa työn lisäksi Itsekin olen jo kuuden vuoden ajan käynyt Lieksassa duunissa ja reilun kolme vuotta Joensuusta asti, joten nyt tulee siihenkin hommaan helpotusta.
Kun puhuin tuosta, että tykkään vähän vilkkaammasta ympäristöstä elää, niin se kyllä nyt hiljeni aika totaalisesti. Tuohon oli ratkaisuna se, että pitää saada oma talo ja vielä sellainen talo, mikä on itse kunnostettu nykyaikaiseksi ja siis sellaiseksi, missä varmasti viihtyy vähän hiljemmässäkin ympäristössä. Ostettiin siis oma omakotitalo joulukuussa 2013 ja heti kaupanteon jälkeen alkoi kova remontointi, jota teimme itse. Apuna oli myös onneksi käsistään kätevät isä ja velipoikani. Ilman heidän apuaan tämä projekti olisi tuskin valmistunut näin hyvällä lopputuloksella, tai sitten aikaa olisi mennyt kolminkertainen määrä. Putkimiespalvelut ja sähkötyöt piti ostaa ulkopuolelta. Laittelen hiukan remppaamisesta jossain erillisessä päivityksessä lisää.
Hässäkkää remontin alkuvaiheessa, tuossakin on jo kattoa ja seinää laitettu uusiksi.
Remontti on nyt kestänyt kaikkiaan lähes kuusi viikkoa ja nyt alkaa olla kaikki isoimmat hommat tehty. Pojan huonetta vielä laitetaan ja siellä on myös väliaikaisesti kaikki tarvikkeet ja työkoneet, mutta hyvältä alkaa näyttää!
Tässä se pikkuhiljaa on valmistunut
Viime päivinä on tullut sellaisia kunnon hyvän olon tuntemuksia ja huippufiiliksiä, nyt tuntuu oikeasti asettuvan raiteilleen tämä elämänvaihe. Ympäristö on kunnossa. Löytyy viihtyisä koti, kuntosali ja läheiset ihmiset. Myös lapsuusajan kavereitakin löytyy vielä synnyinseudulta. Mikä parasta Vilho-poika sai nyt tilaa temmeltää, niin sisällä, kuin ulkonakin. Poika on ollut ihan täpinöissään.
Treenihommiani valotan sitten seuraavassa päivityksessä. Offikunto on nyt loistava ja olen todella tyytyväinen siitä, mitä olen saanut aikaan tässä ultimaalisessa kiireessä. Yksikään treeni ei ole jäänyt väliin ja kovaa olen painanut. Ruokapuolikin on pysynyt hyvin mukana ja paikkauksia on saanut hyvin tehtyä Ravinnetukun tuotteilla. Nyt olen kiireen keskellä panostanyt ravintolisiin, mitkä selvästi vähentävät stressihormoni kortisolin erittymistä ja tuntuu toimivan, koska pää on pysynyt koko ajan hyvin läjässä.
Offi-olkapäitä tammikuun alkupuolelta.
Pahoittelen vielä tätä päivitystaukoa, mutta mielestäni sivuston pito vaatii sen verran paneutumista, mitä en todellakaan ehtinyt tehdä tässä remontoinnin aikana. Vaatii yllättävän paljon aikaa, että saa laitettua kunnon päivityksiä ja sitä ei nyt vain ole ollut. Tästäpä sitten suraavaan kertaan treeniasioiden merkeissä.
Lue lisää