TH-GYM Lieksa

logopienivalk

Ainoastaan reilu kuukausi sitten sain kuulla, että kuntosali, jossa aktiivisesti olen treenannut yli neljä vuotta, tulisi lopettamaan toimintansa nopealla aikataululla. Kuntosalin yrittäjä kysäisi minulta yksi päivä, että haluaisinko jatkaa kuntosalitoimintaa esimerkiksi eri tiloissa ja ostaa hänellä olevan välineistön tykötarpeineen. En miettinyt asiaa sen pidempään, vaan vastasin ”Kyllä!”. Vaikka en todellakaan tiennyt, mitä kaikkea uuden kuntosalin perustaminen tulisi vaatimaan, niin tein päätöksen nopeasti. Uskon, että joka kaupungissa ainakin yksi perinteinen kuntosali on aivan välttämättömyys ja sinne kyllä löytyy riittävästi asiakkaita, kunhan kulut ovat sopivalla tasolla.

IMG_9664mp

Marraskuun 10. päivä aloitin kokopäiväisen yrittäjyyden, kun perustin Lieksaan uuden kuntosalin, TH-GYM:in. Kaupungista olisi loppunut perinteinen kuntosalitoiminta lähes kokonaan, joten oli pakko tarttua tilaisuuteen ja jatkaa toimintaa uudistettuna uusissa tiloissa.

Kuntosalin perustaminen vaati perehtymistä etenkin seuraaviin asioihin:

  • Millainen kävijämäärä tulevalla salilla tulisi olemaan päivittäin
  • Mistä löytää tarvittava rahoitus toiminnan aloittamiseen
  • Mistä löytää järkevänhintainen toimitila
  • Mitä kuntosalilaitteita tulisi uusia välittömästi
  • Maksuliikenteeseen liittyvät järjestelyt
  • Oma päivittäinen työaika
  • Liiketoiminnan pyörittämiseen liittyvät pakolliset kulut
  • Kuntosalin tunnelman luominen

Ensimmäinen iso kysymys oli sopivan toimitilan löytäminen ja se on aina ollut haaste myös aikaisemmille kuntosaliyrittäjille täällä Lieksassa. Lähdin kalastelemaan tietoja mahdollisista toimitiloista ja ei mennyt aikaakaan, kun sain jo puheluita mahdollisista paikoista. Kävin katsomassa paria erilaista tilaa, ennen kuin sain Facebookin kautta mielenkiintoista tietoa toimitilasta, jota olin jo vuosia sitten käynyt kuntosalimielessä katsomassa. Nyt suunnitelmat olivat täysin erilaiset, kuin silloin vuosia sitten, joten toimitila vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Lähdinkin heti katsomaan kyseistä paikkaa ja kiinnostuin siitä heti. Tuohon tilaan olisi aivan todella hyvä paikka perustaa perinteinen kuntosali kaikille aktiivisille treenaajille.

IMG_20180927_115309mTältä salitila näytti ennen kuntosalin rakentumista

IMG_20181028_165700mSali rakenteilla…

IMG_20181030_183741mSalin rakennusta 2…

Loppupelissä päätin ostaa kiinteistön itselleni ja lähteä ihan tosissaan pistämään kunnollisen kuntosalin paikkakunnalle. Ei tarvitsisi huolehtia turhista välikäsistä, vaan pääsisin oman mieleni mukaan rakentelemaan paikkoja. Kun rahoituskin varmistui muutaman mutkan jälkeen, niin pystyin aloittamaan toimitilan remontointia ja suunnittelemaan uusittavia laitteita ym. Olin parhaillaan vielä töissä aiemmalla työnantajalla, joten päivät olivat sitä, että aamut olin töissä tehtaalla ja illat sitten remontoimassa kuntosalitiloissa. Pari viikkoa oli todella työntäyteistä ja väsyttävää aikaa, mutta kun tiesin, että paikasta tulisi hyvä, pystyin laittamaan kaiken energiani molempiin hommiin.

received_198683974356708~2Laitteet siirtyy porukalla!

Suurempien remppojen jälkeen muutettiin kuntosalilaitteisto uusiin tiloihin talkooporukan voimin. Ei voi kuin tuhannesti kiittää tuota aktiivista parinkymmenen hengen porukkaa, jonka avulla saatiin monta tonnia rautaa muutettua paikasta toiseen. Vasta tuon päivän jälkeen paikka alkoi näyttää kuntosalilta ja ensimmäinen parin sadan kyykkykin taidettiin nähdä samana iltana.

1 3 5 8 9 13

Itse salin avajaiset pidettiin viikko muuttopäivän jälkeen ja kunnolla tuli juhlittuakin. Harvoin näitä saleja avataan ja koko oma elämä pistetään uusille tuntemattomille urille :) Jos kuntosali olisi kokonaan paikkakunnalta loppunut, niin itsehän täältä olisi joutunut pois muuttamaan. Parempi kuitenkin näin ja päästään jatkamaan hommia tutussa ympäristössä.

20181110203934_IMG_9711~2m 20181110205130_IMG_9741~2Salin avajaisten porukkaa, myös kehonrakentaja Toni Kohonen vieraili avajaisissa.

Tästäpä sitä lähdetään kuntosalia pyörittämään ja pikkuhiljaa toiminta alkaa löytämään uransa. Sali ei ole missään nimessä vielä valmis, vaan resurssien mukaan se uudistuu ja kehittyy koko ajan paremmaksi. Tulkaa ihmeessä treenaamaan, kun paikkakunnalle eksytte!

Kuntosalin nettisivut: www.th-gym.fi

Osoite: Pielisentie 29 alakerta, 81700 LIEKSA

 

Lue lisää