Kehonrakennuksen historian kummisedät

Fyysisen kunnon ja lihasten harjoittaminen on yksi ihmisen luonnollisimmista harrastuksista. Klassisina aikoina kuntoharjoiteluun käytettiin luonnollisia painoja kuten kiviä. Vähitellen syntyi voimamiesilmiö, joka perustui pelkästään brutaaliin voimaan ja sen esittelyyn. Kaikin puolin isokokoiset miehet kiersivät kyliä ja kaupunkeja kisaillen, nostellen uskomattomia taakkoja ja jopa toisiaan.

Modernin kehonrakennuksen historia aloitetaan kuitenkin yleisesti vasta 1800- ja 1900-lukujen taitteesta, jolloin pelkän voiman sijasta harjoitusten keskeiseksi tavoitteeksi nousi lihaksiston ja koko kehon sopusuhtaisuus ja sen esittäminen. Tästä kehityksestä saamme kiittää yleisesti Eugene Sandow’ta, jota täysin syystä kutsutaan kehonrakennuksen isäksi.

Eugen Sandow syntyi preussilaisessa Königsbergin kaupungissa, mutta eli valtaosan aikuiselämäänsä Englannissa. Kasteessa hän oli saanut nimen Friedrich Müller, mutta kiertäessään nostelemassa huikeita painoja ja katkomassa kahleita ympäri maailmaa hän käytti taiteilijanimeä Eugen Sandow.

Sandow oli luonnonlahjakkuus, joka hioi saamaansa lahjaa tavoitteellisella harjoittelulla. Omana päämääränään ja ihanteenaan Sandow piti klassisten kreikkalaisten ja roomalaisten patsaisen sopusuhtaista miesvartaloa. Tehtävässään hän onnistuikin niin hyvin, että pikkuhiljaa voimamiesesitysten yleisö alkoi kiinnostua yhä enemmän Sandow’n lihaksistosta kuin itse voimien esittelystä. Tämän voi sanoa olevan lottovoitto kehonrakennukselle, sillä poseeratessaan musiikin tahtiin hän tuli luoneeksi perustan lajillemme.

Kun Sandow’n komean kuoren alta löytyivät vielä hyvät sosiaaliset taidot ja kova yritteliäisyys, sai laji aivan lentävän lähdön. Sandow’n tuttavapiiriin kuului ajan merkkihenkilöitä aina kuningatar Elisabetin isoisää, kuningas Yrjö V:ttä ja Sherlock Holmesin luojaa, kirjailija Sir Arthur Conan Doylea myöten. Sandow kehitti omaa treenimetodiaan ja -välineistöä ja jakoi oppejaan omilla harjoitussaleillaan. Ehtipä hän järjestämään alan ensimmäiset kilpailutkin Lontoon Royal Albert Hallissa jo vuonna 1901. Näistä kilpailuista juontuu myös nykyään Mr. Olympia -kilpailuissa käytössä oleva Sandow-palkinto. Kolmelle parhaalle jaettiin näet kultainen, hopeinen ja pronssinen pysti, johon oli ikuistettu Eugen Sandow itse.

Kehonrakennus yleistyi Amerikassa jo 1930-lukuun mennessä niin, että sitä pidetään lajin kultakauden alkuna. Harrastajille tutut nimet kuten John Grimek, Steve Reeves, Reg Park ja Mickey Hargitay veivät lajia eteenpäin. Suuremmalle yleisölle nimet tuskin sanovat paljoakaan, vaikka joukossa on myös näyttelijöitä. Tällaisena meno olisi voinut jatkuakin, jollei lajia olisi kohdannut todellinen loton jättipotti eli Arnold Schwarzenegger.

Schwarzeneggerin seitsemän Mr. Olympia -titteliä ja lukuisa joukko muita palkintoja ovat jo sinänsä mahtava saavutus. Jättipotin lajille hänestä tekee kuitenkin kaikki se julkisuus, jota hän voitoillaan ja muulla toiminnallaan on lajille tuonut. Aivan kuten Sandow’ta myös Itävallan tammeksi tituleerattua Schwarzeneggeriä on siunattu luonteella, jonka ansiosta hän on pystynyt tuomaan sekä itselleen että lajilleen paljon uusia ystäviä. Yksittäisenä esimerkkinä on vuodesta toiseen paisuva Arnold Classic -kilpailu.

Oli sitten isosta Arskasta mitä mieltä hyvänsä näyttelijänä, poliitikkona tai businessmiehenä, niin jokaisen on myönnettävä, että ilman hänen panostaan kehonrakennus olisi tänään hyvin toisenlaista. Sillä ei olisi sitä näkyvyyttä, joka sillä on nykyään. Pahimmassa tapauksessa laji olisi vieläkin hyvin marginaalinen, ja kehonrakentajia pidettäisiin vähintäänkin kummajaisina. Schwarzeneggerin ansiosta laji on tullut tutuksi myös suurelle yleisölle. Eikä hänen merkityksensä rajoitu ainoastaan Amerikkaan tai Englantiin, vaan se ulottuu aivan kaikkialle maailmaan.

Yksi erityinen kiitos tällä päättäväiselle ja päämäärätietoiselle monitoimimiehelle kuuluu siitä, että hän on antanut mallin siitä, että kehonrakentajat ovat muutakin kuin lihasta. Laji ei valitse miestä – tai naista – vaan mies valitsee lajin.