Noniin. Kevään kilpaiut Suomessa on käyty ja voittohan sieltä napsahti Classic bodybuilding yleisestä sarjasta. Tämä tietää sitä, että reilun viikon kuluttua kilpailen EM-kilpailuissa Santa Susannassa Espanjassa. Kisapäivä minulla tulee olemaan 3.5. torstaina. Lähdin tähän kevään kilpailuun tottakai täysillä ja ainoa tavoite oli saada tuo EM-paikka. EM-kisoissa pääsen omaan alle 175 senttisten sarjaan ja siellä on mahdollisuudet yllättää, kun nappisuoritus sattuu kohdalle. Videopätkä: Fitness classic 2018
Fiilikset on nyt aikalailla huipussaan ja olo energinen. Sain kokonaisuuden parhaimpaan kuntooni koskaan. Värit onnistui, kunto onnistui, esiintyminen onnistui ja huolto pelasi. Kiitos Nikolle!
Oli suuri helpotus, kun voittajan nimi kuulutettiin ja pitkä rupeama sai palkintonsa.
Tästä matka jatkuu siis viikon kuluttua ja silloin on tarkoitus olla vieläkin parempi, kuin aikaisemmin!
Kiitokset kaikille kannustajille!