Yleisurheilijat kovempia, kuin fitness-urheilijat?

Olen viime aikoina miettinyt ja hiukan jopa tehnyt vertailua, mikä tekee fitness-naisista niin erikoisia muihin urheilijoihin esim. yleisurheilijoihin nähden. Useasti yleisurheilu aloitetaan kuitenkin jo viimeistään teini-iässä ja kun ollaan yleisen tason kilpailuissa, on harjoittelua takana yleensä ainakin 10 vuotta. Useat fitness-kilpailijat taas kilpailevat jo vuoden-parin treenitaustalla. Yleisurheilijoiden lihaksikkuus johtuu siis pitkästä treenihistoriasta, kun taas fitness-urheilijoiden lihaksikkuus perustuu lähes yksinomaan spesifiseen kuntosaliharjoitteluun.

Fitnessurheilija yleisurheilijan vaatteissa?

Tässä jutussa yleisurheilijalla tarkoitan lähinnä 7-ottelijoita, lyhyiden matkojen juoksijoita. Juttu sisältää myös paljon yleistyksiä, mistä ei kannata välittää. Pointti on kuitenkin tuoda esille niitä pieniä eroja, mitä näiden lajien edustalla on.

Suurin ero näillä kilpailijoilla on varmasti sosiaalisen median puolella tapahtuva käyttäytyminen. Yleisurheilijat ovat todella hillittyjä ja keskittyvät päivityksissään lähinnä kisatuloksien fiilistelyyn tai harjoitteluun. Useimmat fitness-urheilijat taas keskittyvät paljaan pinnan esittelyyn, mikä luonnollista toki lajin tietäen onkin. Kropasta tehdään suuri numero, kun taas yleisurheilussa se on toisarvoinen tekijä. Myös seksistisyys on vahvasti läsnä fitness-urheilussa. Rasvattomaan kehoon hankitaan silikonirintoja ja pakarat pumpataan joskus suhteettomankin huomiota herättäviksi. Myös vahva meikkaaminen, mitä näkee lähinnä aikuisfilmitähdillä, löytyy myös useammilta fitness-kilpailijoilta. Joidenkin isompienkin fitness-tähtien some-kuvat pistävät jopa arvuuttelemaan, onko kuvassa aikuisfilmitähti, vai joku muu. Urheilija siitä ei kuitenkaan tulisi mieleen ainakaan lajia seuraamattomille ihmisille. Tässä yleisessä imagossa olisikin mielestäni vähän fiksaamista useammallakin fitness-urheilijalla. Mallia voisi ottaa esimerkiksi juuri yleisurheilijoista, jotka tuovat itseään esille lähinnä urheilullisin perustein.

Aikuisfilmitähti ja fitnesstähti, vai toisinpäin?

Toinen suuri eroavaisuus on siinä, että fitness-kilpailuihin  tähtäävä urheilija vetää yleensä 10-20 viikkoa kestävän rasvanpolttodieetin, ja se tekee heistä fitness-kilpailijoita. Moni yleisurheilija sitä vastoin on samanlaisessa kilpailukunnossa koko vuoden ympäri, missä useat fitness-urheilijat kilpailevat. Rasvattomammassa kunnossa on tehokkaampi treenata myös salilla ja lihaskasvukaan ei suurempaa lihottamista vaadi. Kehoa pitäisi nimenomaan totuttaa pikkuhiljaa rasvattomampaan ulkomuotoon, mikäli meinaa pidempäänkin pysytellä fitness-kilpailuissa.

Kysynkin: Miltä yleisurheilija (esim. 7-ottelija) näyttäisi body/bikini -fitnesskilpailuissa, jos hän vetäisi päälleen kisabikinit ja ottaisi kilpailuasennot? Muutaman viikon dieetin hän ehkä myös tarvitsisi, jos kärkisijoilla haluaisi päästä.

Voisi äkkiä kuvitella, että yleisurheilija pärjäisi kilpailuissa loistavasti ilman turhia fitness-hömpötyksiä. Asia ei ole kuitenkaan näin. Jos yleisurheilija vetää kehonsa samaan rasvaprosenttiin, kuin hyvät fitnessurheilijat, niin ongelmaksi tulisi varmasti yläkehon lihasmassan puute. Jalkojen ja pakaroiden osalta ei varmasti tulisi mitään ongelmaa, ja ne voisivat olla jopa paljon kovemmatkin, kuin useammilla fitness-kisaajilla. Lihakset kuitenkin pitää löytyä yläkehostakin, sillä ne tekevät rasvattomaan kroppaan kilpailujen vaatimat muodot.

Sprintteri Dafne Schippersin selkäpuolta, kelpaisiko fitness-lavalle?

Fitnessurheilija korostaa yläkehon treeneissään olkapäiden, selkälihasten, käsien ja vatsojen treenaamista, tai niin ainakin useampien kohdalla pitäisi tehdä. Jos nuo ko. lihasryhmät ovat kehossa vaatimattomat, ei synny lihaksikasta ja atleettista vaikutelmaa. Myös yleisurheilija treenaa vastaavia lihasryhmiä, mutta hänen harjoittelunsa tapahtuu räjähtävyyden ja nopeusvoiman ehdoilla. Se ei ole bodausharjoittelua.

Useat yleisurheilijat olisivat kuitenkin rakenteeltaan loistavia fitness-urheilijoita. Hartiat ovat leveät, vyötärö on kapea ja vasalihakset tikissä, reisissä mahtavat kaaret ja myös pohkeet kunnossa. Jos tuollaisella rakenteella omaava henkilö ottaa fitness-lajeissa käytettyjä kilpailuasentoja, niin loistavat raamit korostuvat entisestään. Vatsa vedetään tiukaksi ja hartialinja levitetään, selkä jännitetään, samoin etureidet. Siitä tulisi komeaa jälkeä.

Raamikas suomalainen sprintteri Hanna-Maari Latvala.

Ravitsemus on, tai ainakin pitäisi olla kunnossa molempien lajien edustajilla. Fitness-puolella sitä tosin korostetaan entisestään ja on hirveä vouhkaus lisäravinteista ja myös superfoodeista. Jos yleisurheilija ottaisi yhtä laajamittaisesti lisäravinteita käyttöönsä ja panostaisi hiukan yläkropan harjoitteluun, menisikö hän heittämällä fitnesskisojen kärkeen? Näin voisi hyvinkin tapahtua.

Jos taas käännettäisi homma päälaelleen ja laitettaisiin fitnessurheilija yleisurheilukilpailuihin, niin millaisia tuloksia sieltä tulisi esim. aikuisten piiritasolla? Uskoisin, että kuilu fitness-kisaajan ja kovien yleisurheilutulosten välillä on huomattavasti suurempi, kuin yleisurheilijan ja fitness-kilpailuissa pärjäämisen välillä. Tässä eroksi tulee juuri jutun alussa mainittu pitkä lajihistoria, mikä yleisurheilijoilta löytyy. Jos taas verrataan Suomen huipulla olevaa bodyfitness-kilpalijaa ja Suomen huipulla olevaa yleisurheilijaa fysiikkamielessä, niin suurimmaksi eroksi syntyisi lopulta kilpailjoiden rakenne. Yleisurheilija pysytyisi varmasti haalimaan tarvittavat lihasmassat ja kisakunnon suht helposti, mutta sekään ei fitness-lajien huipulla yksinään riitä, mikäli rakenteessa tulee pahasti takkiin.

Kaikilla kovilla body-fitness kisaajillakaan ei ole leveää hartialinjaa. Pystyisikö yleisurheilija vastaaviin poseerauksiin?

Tässä varmaan tuli esille, miten erilaisista lajeista tässä puhutaan. Molemmissa lajeissa pärjääminen vaatii erilaisia ominaisuuksia. En kuitenkaan tyrmäisi sitä ajatusta, että joku yleisurheilija pystyisi suht pienellä panostuksella kilpailemaan tosi hyvälläkin menestyksellä fitness-lajeissa. Kriittiseksi asiaksi nousisi varmasti kilpailijan rakenne, ainakin jos mietitään Suomen kärkitasoa. Hyväksi yleisurheilijaksi ei taas tule pelkällä salitreenillä ja sen varmasti kaikki ymmärtävät. Edes fitnesspiireissä suositut mäkijuoksut ja intervallit yhdessä kovan salitreenin kanssa eivät veisi Suomen huipulle yleisurheilussa.

Bodyfitness-overall voittaja 2014, Hanna Saario. Rakenne+lihakset, PISTE!

Itse arvostan ihmiskehossa lihaksia, mutta etenkin silloin, kun lihaksikkuus yhdistetään toiminnallisuuteen. Tämä on erinomainen piirre hyvissä yleisurheilijoissa. Myös fitness-urheilijoista löytyy tällaisia yksilöitä ja ihan terveydenkin puolesta olisi hyvä sisällyttää punttiurheiluun myös liikkuvuus- ja kimmoisuusharjoitteita. Muullakin on väliä, kuin isoilla lihaksilla. Nuo asiat eivät sulje toisiaan pois missään määrin. Yleisurheilijoille taas suosittelisin mahdollisimman paljon voimaharjoittelua, varsinkin suomalaisille. Tuntuu, että maailmalla hävitään juuri voimassa. Lajiharjoittelu on hyvällä tasolla ja sitä osaamista viedään myös ulkomaille. Voimakas lihas yhdistettynä hyvään tekniikkaan tuo huipputulokset ja myös kroppa kerää samalla katseita

-Tuukka